TYÖTAPATURMAT


Työtapaturman korvaa lakisääteinen tapaturmavakuutus.

Työtapaturmalla tarkoitetaan äkillistä, ennalta arvaamatonta ja ulkoisen tekijän aiheuttamaa tapahtumaa, josta on seurauksena vamma tai sairaus.
Tapaturman tulee sattua joko työssä eli työtä tehdessä, tai työstä johtuvissa olosuhteissa. Työstä johtuvilla olosuhteilla tarkoitetaan erilaisia tilanteita varsinaisen työnteon ulkopuolella. Tällöin korvataan tapaturma, joka on sattunut joko työpaikalla, työpaikkaan kuuluvalla alueella, matkalla kotoa työhön ja päinvastoin tai työntekijän ollessa työnantajan asialla.

Tapaturmana korvataan niin ikään pahoinpitelystä tai muusta toisen henkilön tahalliseta teosta aiheunut vamma tai sairaus.

Työtapaturman sattuessa ota yhteys MedInarin ajanvaraukseen 0207 205 830.

Vastaanotolle tullessasi ota mukaan esimiehesi kanssa täytetty vakuutustodistus tai toimita se MedInariin mahdollisimman pian tapaturman sattumisen jälkeen.

Laskutamme tapaturmakäynnit suoraan vakuutusyhtiöltä. Mikäli vakuutusyhtiö ei laskua korvaa siirrämme kulut suoraan työnantajan maksettaviksi.